Den Siste eli Viimeinen päivitys eli H-hetki-analyysi

Sekava otsikko, pahoitteluni, ne eivät ole koskaan olleet parhaita puoliani. Niin se vaan aika kuluu ja asiat kohtaavat loppunsa. Niin tämäkin blogi jaa lepäilemään hamaan tulevaisuuteen tämän päivityksen jälkeen. Blogin tarkoituksena oli seurata juoksuproggistani "nollasta" puolimaratoniin saakka eli nyt on loppu lähellä. Blogi auttoi minua myös pysymään ruodussa juoksun suhteen, joskin hieman ehdottomuuteen taipuvaisena tyyppinä se saattoi osaltaan aiheuttaa juoksumotivaation lähes totaalisen katoamisen loppukesästä. Niin tai näin, nyt on kuitenkin se hetki, jota varten on treenattu. Kauan odotettu ja kammottu Pääkaupunkijuoksu 2014.

VIIKKO XFOLD INPIILOTA

21,096 km.
Juokse kohtuullista vauhtia.

  2 h 15 min yhteensä (aika on suuntaa-antava)

Ihmeen tyynesti onnistuin viettämään viimeisen viikon ennen kisaa. Tarkoitukseni oli alkuviikosta ottaa yksi pidempi vähintään puolentoista tunnin lenkki testimielessä, mutta asioita tapahtui, minkä vuoksi lenkki sai jäädä ja keskityin vaan täysillä energiavarastojen täydentämiseen :D Noh, pari kertaa kävin kävelyllä, mutta se oli lähinnä henkistä kuntoilua. Kuitenkin söin aamusta tukevan pasta-aterian, himmailin ja tsemppailin itseäni vielä parisen tuntia ja sitten bussilla kohti Pirkkolan urheilukenttää. Lisäjännitystä tuli tietysti matkaan, kun myöhästyin ekasta bussista, seuraava oli myöhässä ja paikanpäällä sekä narikkaan että vessaan oli järjetön jono. Kaikesta huolimatta selvisin lähtöpaikalle ihan ajoissa.

Kummallisen tyyni oli edelleen mieli, vaikka pieni adrenaliinipaukku teki tulojaan lähdön lähestyessä. Mutta kaiken kaikkiaan jännitin tätä suoritusta paljon vähemmän kuin vaikkapa keväistä HCR:ää. Vähän hassua, koska tämä oli kuitenkin se tapahtuma, mihin kaikki treeni, hiki ja kyyneleet huipentuu. Saavutin selvästi jonkun ylimaallisen zen-tilan. Ainiin, sääanalyysi: ei olisi voinut parempaa toivoa. Pilvetön taivas, aurinkoista nättiä, tyyntä ja noin 15 astetta. Hyvin pystyi juoksemaan lyhyissä hihoissa ja housuissa ilman että tuli kuitenkaan hiki. Täydellistä!!

PAM!! Lähtölaukaus!! Ja niin sitä mentiin. Sorruin ryhmäpaineessa lähtemään ehkä hitusen liian kovaa, mutta maltoin sitten mieleni ja annoin ihmisten painua ohitseni. Tiesin kokemuksesta että samat ihmiset tulevan ennen pitkää selkä edellä vastaan ;) Jolkottelin kymmenisen minuuttia niin, että syke pysyi alle 150 bpm ja sitten kiihdytin reiluun 9 km/h, mitä tahtia oli tarkoitus juosta koko matka, jotta aikatavoitteeseen yllän.

Arkistokuvaa pääkaupunkijuoksusta.

Juoksu tuntui hämmentävänkin kevyeltä, en osaa sanoa miksi. Liekö syynä riittävä lepo ja tankkaus ennen kisaa yhdistettynä hyväntuuliseen ja motivoituneeseen mieleen. Joka tapauksessa nautin aivan älyttömästi kisasta. Saavutin upean runner's flow'n melko nopeasti ja sitä kesti aina 18:sta kilometrille saakka. Se fiilis, mikä juostessa oli, tuntui kaikkein tyydyttävimmältä palkinnolta koko urakasta. Tuntui hienolta, että tätä hetkeä varten olin treenannut niin monen monta tuntia useimmiten hammasta purren ja äänettömästi sadatellen omaa hullua projektiani. Mutta nyt sain tuta kuinka se kaikki oli tämän arvoista. Saavutin noin 2-18 kilometrin välillä tilan, jossa askel kulki kevyesti, kaikki tuntui kepoiselta enkä ajatellut oikeastaan mitään. Tunne oli suorastaan meditatiivinen. Mieletön fiilis päästä jotenkin yhteyteen oman kroppansa ja mielensä kanssa; saada ne toimimaan täysin saumattomasti yhteen.

18:sta kilometrin jälkeen alkoi vihdoinkin uupumus iskeä. Tässä vaiheessa olin juossut kuitenkin jo melkein kaksi tuntia, joten energiavarastot olivat jo aika vähissä. Siitä eteenpäin vaadittiin sitä kuuluisaa sisua ja niin perkuleesti. Askel ei ollutkaan enää kevyt, pikemminkin reisiä ja pohkeita kolotti, huohotutti kovasti ja ylipäätään tuntui että koko keho vastusti menoa. Kun kilometrit ilmoittavia palkkeja tuntui aikaisemmin ilmestyvän tielle vähän väliä niin nämä viimeiset kolme kilometripalkkia tuntuivat puolestaan tulevan jokainen vain edellistä harvemmin. Loppu tuntui ikuisuudelta ja siinä kyllä kestävyys, henkinen kuin fyysinenkin, oikeasti koeteltiin.

Reitti.

Mutta lopussa kiitos seisoo!! Yhtäkkiä edessä oli urheilukentän portti, josta kirmaistiin viimeiset sadat metrit maaliin asti. Perillä kamerat räpsyivät ja herttaiset pikkutytöt ojenteli mitaleja juoksijoille. Siinä vaiheessa olin onnellinen että koettelemus oli viimein ohi. Tuntui että olin ehdottomasti kaikkeni antanut, koska koko kroppa oli tulessa ja huojutti ja vähän oksettikin. Mutta sponsorikassi kaikkine herkkuineen pelasti ja palautti tilanteen normaalille tasolle. Lagailin sitten aikani vielä hoodeilla, kunnes kuuliaisesti bussilla kotia ja ansaittua suihkua ja kunnon palautusruokaa kohti!!

Hengissä!! Ja hyperfiiliksissä!!

Ja viimeisenä tietysti statsit: Aika 2.17;25. Nopeus keskimäärin 9,2 km/h. Saavutinko tavoitteeni?? Riippuu näkökulmasta. Kun palaan ensimmäiseen päivitykseeni, asetin tavoitteeksi parantaa ensimmäisen puolimaratonin aikaani, joka oli 2.24;10 eli onnistuin ja melkein 7 minuutilla :)) Kunnianhimoisempi tavoite oli taittaa matka alle kahdessa tunnissa. Tajusin jo treenikaudella ettei aika missään nimessä riitä näin kovaan tavoitteeseen, joten hiljaa mielessäni luovuin siitä. Realistisin tavoite kisaan lähtiessä oli 2.15, josta nyt jäin 2 minuuttia, mutta en todellakaan ole pettynyt. Olen pikemminkin hirveän ylpeä itsestäni!! Annoin kaikkeni, paransin kaikkien aikojen puolimaratonennätystäni ja olo on mitä loistavin! :)

Loppumietelmiä... Mitä tästä urakasta jäi käteen?? Huima aerobisen kunnon kehitys, henkisen kantin kehitys, kärsivällisyyden kehitys, monta mukavaa lenkkiä sekä lumituiskussa että auringonpaisteessa, niin Keravalla, Tuusulassa, Helsingin Ruskeasuolla ja Viikissä, Luumäellä kuin Oulussakin, niin metsiköissä kuin moottoriteiden varsillakin, välillä onnesta soikeana välillä kiukusta pihisten. Lähtisinkö uudestaan? Voisin lähteä sillä varauksella, etten omistautuisi juoksulle niin kokonaisvaltaisesti kuin tähän projektiin, joka oli jyrkkyytensä takia viedä kaiken ilon juoksemisesta. Voisin lähteä uudestaan siis väljemmällä ja sallivammalla aikataululla ja asenteella. Ilman että ottaisin niin kovasti paineita lenkeistä ja kilometreistä. Mitä jatkossa? Aion jatkaa juoksua "sunnuntailenkkeillen" eli ilman paineita kerroista ja kilometreistä tai ajoista juoksennella silloin kun huvittaa niin ettei kuitenkaan saavutettu kunto tästä kauheasti laskisi. Lisäksi aion keskittyä intohimolajiini tanssiin sekä uuteen tuttavuuteen taidoon. Aion ja pyrin kuitenkin pitämään liikuntaan jatkossa hieman terveemmän asenteen enkä kehitä siitä pakkomiellettä. Tiedän, että se on luonteelleni haasteellista, mutta kai nyt itsensä täytyy aina jotenkin haastaa ;)

Da medal.

Tässäpä tämä. Haluan kiitttää kaikkia lukijoitani (mikäli heitä edes on) mielenkiinnosta hullua projektiani kohtaan. Tämä blogi tosiaan päättyy nyt tähän, koska en koe enää palavaa tarvetta päästä avautumaan satunnaisista lenkeistäni, koska en toistaiseksi treenaa mitään tarkoitusta varten. Siispä kiitos ja (ehkä) kuulemiin myöhemmin!! Nautin matkastani, toivottavasti sinäkin. :)

Lopullinen projektin kilometrikertymä: 634,14 km

Koko projektin PAIN: Lukuisat kiduttavat tuskalenkit
Koko projektin GAIN: Itsensä voittamisen ja ylittämisen fiilis